Tällaisiin hetkiin on tartuttava. Ne eivät koskaan tule takaisin samanlaisina. Jokainen meistä tietää että kadumme monesti enemmän asioita joita jätimme tekemättä kuin niitä jotka teimme.
On siis tartuttava toimeen, uskallettava, jopa senkin uhalla että epäonnistuisimme.
Omalla kohdalla muutos on nyt uskallusta. Kamppailen joka päivä "vanhojen" ajatusmallieni kanssa ja tietoisesti joudun keskittymään siihen että muutan ne parempaan. Se ei ole helppoa, varsinkaan väsyneenä.
Aloitan joka aamu melkein kuin alusta, seuraan toimintaani, tapaani ajatella ja jos havaitsen jotain jonka haluan muuttaa niin teen muutoksen. Muutos ei kuitenkaan ole vielä pysyvä vaan joudun toistamaan saman ehkä tietoisesti seuraavana päivänä, ehkä seuraavalla viikolla tai jopa vuodenkin päästä vielä ennen kuin siitä tulee osa minua.
Kehoni kärsii jännityksestä kokonaisvaltaisesti. Kuukauden päivät olen kamppaillut erilaisten lihaskipujen ja lihastärinän kanssa, samoin on ollut puutumisista raajoissa ja kaksi viikkoa sitten sain jopa lievän kasvohalvauksen.
Ironista tässä kaikessa kuitenkin on se että olen liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen. Meitä ehkä luullaan "yli-ihmisiksi" ja kaikkivoiviksi "koneiksi", mutta raja tulee kaikilla vastaan jossain.
Minulla tämä kaikki alkoi ylikunnosta, joka jatkui ja jatkui työtaakkani kasvamisen myötä. Havaitsin itse kyllä oireet kehossani mutta kukaan muu ei ottanut kuuleviin korviin vaikka mainitsin asiasta että nyt alkaa olla hiukan liikaa kaikkea.
Kehoni ei päässyt palautumaan edes viikonlopun aikana ja siitä alkoi huonosti nukutut yöt ja tie uupumiseen myös henkisesti. Ei vaan enää ollut voimaa muuhun kuin itkemiseen. Kaikkein surullisinta oli se että minusta tuli myös ärtynyt ja väsynyt äiti, jolla ei ollut energiaa olla läsnä.
Itku on vähentynyt sillä toipumusprosessi on käynnissä. Toipuminen ei tapahdu yhdessä yössä vaan on otettava päivä kerrallaan. En nuku enää neljän tunnin päiväunia niin kuin muutama viikko sitten, joten jotain edistystä on siis tapahtunut.
Olen miettinyt vähän jo jopa töihin paluuta, mutta vain vähän.
Työ ei ole tärkein asia elämässä. Mikään työ ei ole niin arvokasta että se saisi viedä mukanaan terveyden tai lapselta äidin läsnäolon.
Meillä on vain yksi elämä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Jokainen hetki on tärkeä. Jotta osaisimme nauttia kaikesta siitä mitä ympärillämme on, niin meidän on hidastettava vauhtia.
Kuvittele vaikka istuvasi pikajunassa, joka kiitää toistasataa kilometriä tunnissa halki jylhien maisemien. Mutta kun vauhti on niin huima, et ehdi nähdä kuin viivana ohikiitävän kauneuden. Pikajuna on kuin elämä, jos matkaamme jatkuvasti tukkaputkella eteen päin koskaan pysähtymättä katsomaan ympärillemme, jäämme paitsi elämän pienistä mutta niin suurista asioista.
" Life is a journey, not a destination".
 |
| Pancake party. |
Sateen ropina. Lasten iloinen nauru. Rakkaan ystävän kyläily. Toisen rakkaan ystävän puhelu. Pakastemansikat. Tuoreet letut. Pitenevä päivä. Pinkki t-paita. Tennarit. Talvivaatteiden varastointi.
Siinä lista tämän päivän hyvistä asioista.
"Adventure is the result of your willingness to live life with a spirit of enthusiasm." -Chérie Carter-Scott-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti