Onnea etsimässä.

Näin siis tänään. Arki palasi eteen ja puhelu töistä oli odotettavissa. Hiukan sekavin fiiliksin ajatukseni suuntautuivat työasioihin ja huomasin kuinka lievä ahdistus kaikesta valtasi kehon. Kokonaisvaltainen kramppitila oli taas valmis. Ei siis vaikuta hyvältä!
MUTTA en ollut valmis luovuttamaan. Pakotin itseni ajattelemaan kaikkea sitä positiivista mitä työni pitää sisällään. Siinä oli paljon hyvää mutta myös paljon negatiivista latausta, ja tämä negatiivisuus oli nyt voitettava.

Olen elämäni varrella käynyt läpi vastoinkäymisiä ja ne on aina voitettu tavalla tai toisella. Stressin sietokyky on ollut ihan hyvä tähän asti mutta nyt koen että sitä ei ole ollenkaan. Pelkään jopa tilannetta kun minulle kaadetaan kaikki vastuu ja annetaan aikaraja, silloin tunnen kuinka kurkkuani alkaa kuristaa ja rintaani puristaa niin etten saa henkeä. Näin ei ole aina ollut ja siksi olenkin tilanteessa aivan neuvoton.

Vaikka pitkä viikonloppu oli ihana ja rentouttava niin silti kävin taistelua omien ajatusteni kanssa jatkuvasti. Pohdin elämääni, kaikkea sitä mitä minulla on, mutta myös sitä, mitä haluaisin saavuttaa. Se ei ole materiaa vaan jonkinlaista sisältöä omiin ajatuksiini innostuksen ja onnistumisen kautta. Otin ennen paljon riskejä, minulle ei ollut ongelma hypätä lentokoneeseen ja muuttaa seitsemäksi vuodeksi ulkomaille.
Mutta nyt, olen jotenkin hukassa oman itseni kanssa enkä löydä paikkaani mistään, enkä niitä asioita, jotka tuovat minulle onnen tunnetta ja iloa.

Ladders of life.

Tämä tunnetila on kuin yrittäisi kiivetä tikapuita pitkin. Askelmia puuttuu jotta matka voisi jatkua. Ja puuttuvat askelmat ovat niitä ratkaisevia tekijöitä.


‎"Let go of anything that is holding you back from fulfilling your dreams. Spread your wings and fly."