Tossua toisen eteen...

Näin on siis käynyt. Olen palannut takaisin töihin. Maanantain ja tiistain jälkeen olin aivan puolikuollut, joten hiukan laittaa mietityttämään ettei ehkä ollutkaan hyvä idea.
Keho ei selvästikään ole vielä palautunut ylikunnosta ja uupumuksesta. Palataan tähän asiaan myöhemmin mutta nyt haluan hehkuttaa JUOKSEMISTA!!!!

En ehtinyt korkkaamaan lenkkikautta viikonloppuna, joten jouduin kylmiltään juoksukoulun vetoon. En edes muista milloin olen viimeksi vetäissyt juoksutossut jalkaan.

Puhun nyt siis vain ja ainoastaan omasta puolestani: tunnin ylämäkipainotteinen juoksuharjoittelu meni leikiten. Tunsin kyllä kehoni, hengästymiseni ja lievän lihasväsymyksen MUTTA tilanteeseeni nähden yllätyin kuinka kunto oli yhä kohdillaan. Moni oli huonommassa jamassa ja jouduinkin odottelemaan hitaampia juoksukoululaisia, jotka alkoivat jäädä jälkeen. Oma väsymykseni iski vasta illalla.

Vaikka en ole ihan täysin vielä löytänyt sitä samaa treeni-intoa ja liikunnan iloa jonka olen omannut aiemmin, niin pienen hetken sain sen kuitenkin tuntea jossain matkanvarrella kivutessamme pikajuoksua pitkää pätkää ylämäkeä ylös.

"I'm strong, I run strong, I live strong."

Tuning up for work...

Jep, maanantaina töihin. Sen päätöksen olen tällä viikolla tehnyt. Asioille on tehtävä jotain, jotta pääsee elämässä eteen päin.
Paluuta entiseen ei ole vaan nyt on asennoiduttava asioihin uudella tavalla. Työ on työtä, se ei ole koko elämä vaan vain pieni osa siitä, siihen on suhtauduttava vähemmän tunteella -- jäätä siis peliin!
Olen saanut paljon hyviä neuvoja ja uusia näkökulmia, joista on ollut valtava hyöty tämän toipumisprosessin aikana.

Don't Quit

When things go wrong as they sometimes will,
When the road you're trudging seems all up hill,
When the funds are low and the debts are high
And you want to smile, but you have to sigh,
When care is pressing you down a bit,
Rest if you must, but don't you quit.
Life is queer with its twists and turns,
As every one of us sometimes learns,
And many a failure turns about
When he might have won had he stuck it out;
Don't give up though the pace seems slow
You may succeed with another blow,
Success is failure turned inside out
The silver tint of the clouds of doubt,
And you never can tell how close you are,
It may be near when it seems so far;
So stick to the fight when you're hardest hit
It's when things seem worst that you must NOT QUIT


Viisi viikkoa on pitkä aika olla ilman treeniä, joten jänskättää hiukan miten keho on palautunut ylikunnon aiheuttamasta rasituksesta ja kuinka se rasitukseen reagoi taas. On pakko käydä viikonlopun aikana heittää pieni juoksulenkki jotta lihakset saa hiukan esimakua ensi viikosta.
Kaipaan juoksua ja haluankin sen taas mukaan elämääni säännöllisenä niin kuin ennen. Ja mä olen juossut paljon!!!! Joka mantereella, ja joka maassa missä olen käynyt. Kilometrejä on kertynyt.


‎"Run hard, be strong, think big!" - Percy Cerutty

Something about coffee...

Ihana aamu!!!! Kiireetön hetki nauttia aamukahvi niin oikeasti kuin leikistikin.
Tyttärelläni kun on tapana kattaa pöytä nalleille ja nukeille joka aamu omilla leikkiastioilla ja tarjoilla sieltä kahvia myös äidille. Söpöä!

Päätin aloittaa päiväni alla olevalla videopätkälle joka on vakuuttanut ja vaikuttanut minuun jo moneen kertaan aiemminkin. Nyt oli taas muistutus paikallaan.

Life is like a cup of coffee... indeed!

http://youtu.be/U3NgzQ9Pcsg

One coffee minute.

Videon pätkä kertoi osan ajatuksistani tällä haavaa, ja paljon paljon enemmänkin.

Life is a journey, not a destination.

Onnen hetkiä matkan varrelta. Eilisestä. Toissa päiväisestä. Viime viikkoisesta. Ja jopa vuosien takaa.
On turhaa määrittää elämä määränpäänä, kaikki mitä tapahtuu tässä ja nyt on oikeaa elämää.

Vertauskuvallisesti uudet kengät kertovat uudesta, paremmasta huomisesta, tasaisemmasta tiestä  ja kevyemmistä askelista kulkea eteen päin.

Mitä matkan varrella onkaan tapahtunut, on vaikuttanut siihen mitä olemme tänään, tässä ja nyt.

Katse horisontissa, suuret elämän muutokset edessä siintäen.

Mutta meillä on mahdollisuus vaikuttaa tänään, tässä ja nyt, millaisia olemme huomenna, ensi viikolla ja lopun elämämme.

Olen yrittänyt iskostaa tämän ajatuksen syvälle mielen syövereihin niin että se uppoisi alitajuntaan kuin kivi veden pohjaan. Ja kyllä se vielä uppoaakin!!!!!!!!
Meillä kun on mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen toimintaamme ajatuksiemme ja uskomustemme kautta, miksi siis tehdä asioista hankalampaa kuin ne ovatkaan.

"Olet sitä mitä ajattelet" -sanonta on niin totista totta.

Everything is choice.

Ympärillämme tapahtuu asioita. Koko ajan. Jokin pienikin asia saattaa muuttaa asioiden kulun aivan toiseen suuntaan, tai muuttaa jopa elämämme.

Tässä yksi hyvä esimerkki taas. Just watch!

http://www.positiveatmosphere.com/my-community/videos/1092-paul-bailey/video/742-Choose+Not+To+Fall

"CHOOSE NOT TO FALL" -- niin yksinkertaista se on.

Freudin jalan jäljillä.

Eilen tapahtui hassuja asioita. Jokseenkin epätodellisia kaikin puolin mutta nyt jälkeen päin ajateltuna niin kaikki oli vain eteen päin.
Olin elämäni ensimmäistä kertaa psykoterapiassa. Itse sana kuulostaa hurjalta, ja Freudin aikaansaannoksiin ja historiaan enemmänkin perehtyneenä, en ihan heti olisi uskonut että joskus vielä itsekin olen moisessa terapiassa.
Odotin terapiaistunnolta jonkinlaista "ahaa" elämystä ja työkaluja lähteä purkamaan tilannettani mutta ihan sellaisenaan en saanut mitään.
Koko tapahtuma oli hiukan outo. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja painoin vanhan korkean kerrostalon ovisummeria hiukan epävarmana. Ovi avattiin ja rappukäytävässä minua jo odotti vanha nainen, joka ei ollut nähnyt päivänvaloa varmasti moneen vuoteen. Kysyin että onkohan tämä varmasti oikea osoite, hän nyökkäsi ja pyysi sisään odottamaan eteisaulaan. Olin kuin matkustanut viisikymmentä vuotta taakse päin vanhaan suomalaiseen elokuvaan, koko paikka oli täynnä vanhoja kalusteita, tauluja ja radiosta soi rätisemällä klassista musiikkia. Puulattia narisi kävellessä ja jostain huoneesta kuului tietokoneen naputusta, mutta muuten oli hiirenhiljaista eikä kukaan liikkunut missään.
Ehdin istahtaa alas viideksi minuutiksi kunnes kuivahko vanhempi nainen pyysi minut sisään. Mietin että mikä paikka tämä oikein on????
Nainen ohjasi minut vanhanaikaiseen suureen huoneeseen, jossa toisella puolella oli iso kokouspöytä  ja toisella kaksi vanhaa nojatuolia, joista sain valita kumpaan istuisin. Hmmn, olikohan sekin jokin testi???

Neljäkymmentäviisi minuuttia. Se oli aika, jonka vietin terapeutin kanssa. Huomasin että itku tuli taas herkästi pintaan puhuessa asioista. Mutta se helpotti, helpotti taas avautua jollekin, joka kuunteli, ja ymmärsi, tai ainakin oli ymmärtävinään.

Ja mitä sitten sainkaan istunnosta???

Mahdollisuuden antaa taas tunteille vallan, sillä olen joutunut pitämään ne sisälläni. Terapeutin neuvo olikin että puhuisin asioista avoimesti ja yrittäisin pukea tunteeni sanoiksi aina kun tuntuu siltä etten jäisi miettimään niitä oman pienen pään sisällä, yksin.

Oivalluksen siitä, että minä voin vaatia muilta ja pyytää ihmisiä tulemaan puoli tiehen vastaan. Vaikka tämän jo kyllä tiesinkin.

Faktaa siitä, että moni uupunut lähtee liian aikaisin takaisin töihin eikä anna paranemisprosessille tarpeeksi aikaa. Ajatus jäi mieleeni ja ristiriitaisin tuntein mietin asiaa kotimatkalla. Olinko valmis töihin ensi viikon maanantaina????

No, tulipahan tämäkin koettua. Faktaa on myös se että sain itselleni yhden askelman lisää tikapuihini. Tämä askelma oli vahvempi minä, ja tieto siitä että minulla oli oikeus itkeä, tuntea ja olla uupunut. Mutta myös oikeus voida hyvin ja palata vahvempana ja onnellisempana takaisin.

There is beauty everywhere.

“Life is full of beauty. Notice it. Notice the bumble bee, the small child, and the smiling faces. Smell the rain, and feel the wind. Live your life to the fullest potential, and fight for your dreams.” -Ashley Smith-

Onnea etsimässä.

Näin siis tänään. Arki palasi eteen ja puhelu töistä oli odotettavissa. Hiukan sekavin fiiliksin ajatukseni suuntautuivat työasioihin ja huomasin kuinka lievä ahdistus kaikesta valtasi kehon. Kokonaisvaltainen kramppitila oli taas valmis. Ei siis vaikuta hyvältä!
MUTTA en ollut valmis luovuttamaan. Pakotin itseni ajattelemaan kaikkea sitä positiivista mitä työni pitää sisällään. Siinä oli paljon hyvää mutta myös paljon negatiivista latausta, ja tämä negatiivisuus oli nyt voitettava.

Olen elämäni varrella käynyt läpi vastoinkäymisiä ja ne on aina voitettu tavalla tai toisella. Stressin sietokyky on ollut ihan hyvä tähän asti mutta nyt koen että sitä ei ole ollenkaan. Pelkään jopa tilannetta kun minulle kaadetaan kaikki vastuu ja annetaan aikaraja, silloin tunnen kuinka kurkkuani alkaa kuristaa ja rintaani puristaa niin etten saa henkeä. Näin ei ole aina ollut ja siksi olenkin tilanteessa aivan neuvoton.

Vaikka pitkä viikonloppu oli ihana ja rentouttava niin silti kävin taistelua omien ajatusteni kanssa jatkuvasti. Pohdin elämääni, kaikkea sitä mitä minulla on, mutta myös sitä, mitä haluaisin saavuttaa. Se ei ole materiaa vaan jonkinlaista sisältöä omiin ajatuksiini innostuksen ja onnistumisen kautta. Otin ennen paljon riskejä, minulle ei ollut ongelma hypätä lentokoneeseen ja muuttaa seitsemäksi vuodeksi ulkomaille.
Mutta nyt, olen jotenkin hukassa oman itseni kanssa enkä löydä paikkaani mistään, enkä niitä asioita, jotka tuovat minulle onnen tunnetta ja iloa.

Ladders of life.

Tämä tunnetila on kuin yrittäisi kiivetä tikapuita pitkin. Askelmia puuttuu jotta matka voisi jatkua. Ja puuttuvat askelmat ovat niitä ratkaisevia tekijöitä.


‎"Let go of anything that is holding you back from fulfilling your dreams. Spread your wings and fly."